Namasteeee ystävät!
Toukokuu meni Lalitpurin kaduilla ja katoilla lämpimissä ja kesäisissä merkeissä! Harjoittelumme loppuaika oli mielenkiintoista ja antoisaa, sillä jotenkin tuntui, että tunnelma ja fiilikset tiivistyivät loppua kohden... Oli hurjaa huomata kuinka nopeasti aika menee. Lastenkoti tuli päivä päivältä tutummaksi ja kulttuuriin sopeutuminen ja tutustuminen syvensivät entisestään omaa läsnäoloa.. Vapaaehtoismassat (ne edellisen blogin 11 :D) hälvenivät ja pian meitä olikin vain viisi upeaa suomalaista harjoittelijaa, mistä olimme ilahtuneita, kun saimme hieman enemmän aikaa ja tilaa toimia lasten kanssa.
Viimeisillä viikoilla olin Tanjan kanssa lasten koululla tutustumassa. Koululuokat olivat pieniä ja opetus oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Opetuksessa kaytettiin karttakeppiä, joka osui tarpeen tullen seisoviin lapsiin kehottaen heitä istumaan. Huhuh! Muutenkin tuntui, että opetus ei ollut kovinkaan johdonmukaista tai oppilaslähtöistä. Tunneilla toistettiin paljon asioita, mutta opetustapa ei ollut mielestäni kovinkaan looginen tai syvälle pureutuva.... tuli mieleen "hauki on kala.....-hokema." Eräässä luokassa ei ollut lainkaan opettajaa vierailupäivänämme. Menimme luokkaan ja pidimme lapsille luovien menetelmien pohjalta tunnin :) Tunnilla kävimme puheen ja esiintymisen tukevaa ohjelmaa läpi, jossa lapset saivat kertoa toisille asioita itsestään luokan edessä. Näin mekin tutustuimme aluksi hieman lapsiin. Sitten opetimme lapsille kaksi laulua; yhden englanninkielisen ja toisen suomalaisen (Kalliolle kukkulalle) laulun. Niihin otettiin rytmiikkaa mukaan ja hieman liikettäkin. Sitten vedimme pantomiimia eläinaihein, mikä oli riemukasta. Naurua ja intoa riitti.. Minun ja Tanjan näyttelijänlahjoja ja heittäytymistä testattiin- ja hyvinhän se meni :D
Täytyy sanoa, että nämä kolme kuukautta ovat opettaneet tietynlaista varmuutta, joka näkyi muun muassa siinä, että minua ei jännittänyt koulussa pidetty yllätystunti oikeastaan ollenkaan. Ja yhdessä tekeminen on korostunut koko harjoittelun aikana. Tuntui jotenkin niin luontevalta vetää oppituntia toisen kanssa. Lastenkodilla järjestimme toukokuun aikana artworkshopin, missä lapset saivat toteuttaa maalaten omaa luovaa visiota. Teimme maalauksista sydämen muotoisen teoksen studyroomiin, mistä lapset olivat kovin ilahtuneita. Kävimme pienimpien lasten kanssa puistossa retkellä. Lapset olivat ihmeissään ja innoissaan katuelämästä ja uudesta puistoalueesta. Pienikin ympäristönmuutos ja kokemus ovat varmasti merkityksiä lapsille, sillä he eivät usein pääse pienellä porukalla kulkemaan. Yksilöllinen huomiointi on myös asia, mikä ei ole itsestään selvää lastenkodin arjessa.
Toukokuuhun mahtui myös tanssiopetusta, sillä lapset osallistuivat tanssikilpailuun. Oli upeaa seurata lahjakkaiden lapsien tanssia ja siinä kehittymistä. Pääsimme katsomaan finaalia, jossa esitys meni todella hyvin, mutta voitto meni muualle. Tanssiminen ja sen näkeminen muistutti minua taas siitä, kuinka hieno laji ja ilmaisumuoto tanssi on!!! Kaipaan hieman koulun liikunnan ja tanssin tunteja ja niitä kontakti-impromöyrimisiä lattialla :) Noh ensi syksynä alkaa musiikki ja rummutus :D Toivottavasti Laureassa on hyvät äänieristykset, kun päästään kapuloihin käsiksi!!
Harjoittelun loppupäivät olivat hieman haikeita ja järjestimme tanssia ja naposteltavaa läksiäisiin. Lapset esittivät tansseja meille ja ilta oli mahtava- onneksi ilontäyteinen!
Kokonaisuudessaan harjoittelu Nepalissa oli kokemus, mitä en missään nimessä vaihtaisi pois! Kolme kuukautta olivat hyvin intensiivisiä. Päiviin mahtui iloa, ihmetystä, naurua, kohtaamisia, uusia ystäviä, oppimista, sopeutumista, rottajahti, kaatosateita, muutama kyynel, riisiannoksia, leikkejä, haleja, hymyjä, lauluja ja paljon muuta! Kielitaidon kehittyminen ja uusien näkökulmien avautuminen olivat oppimisen kannalta tärkeitä. Rakkaiden ystävien kanssa asuminen ja matkaaminen opettivat myös paljon. On hieman outoa kirjoittaa tätä viimeistä omaa tekstiä täältä kuutamoillasta mökiltä ja muistella kokemusta, joka vasta muutama päivä sitten päättyi helsinkivantaalle. En kaipaa takaisin, mutta kaipaan ihania ihmisia ja ystäviä, joita matkallani sain! Olen kiitollinen siitä, että Nepali opetti minut rakastamaan Suomessa olevia asioita, kuten rauhaa, hiljaisuutta, puhtautta, valoisia kesäöitä, erikoisen ujoa, pidättyväistä ja tuttua kansaa sekä sitä laatua, minkä huomasin vasta mentyäni kauas pois.
Viimeiseksi haluaisin omistaa seuraavan lauseen upeille hymyille, jotka loistivat matkani varrella: " Smile and the whole world will smile with you!"
Ihastuttavaa ja aurinkoista kesää kaikille
<3 Laura
